perjantai 2. elokuuta 2013

Neulotut minishortsit & uusi ulkoasu blogille

Voisiko paljon enää oudommalta kuulostaa kuin neulotut minishortsit? Vaikka oudolta kuulostavat, olin minä ihan myyty kun näin ohjeen shortseihin Suuressa käsityölehdessä (SK 2/2013). Siitä lähtien ne ovat olleet toteutuslistalla tarkoituksena neuloa itselle balettitunneille treenishortsit, eli ihan julkisilla paikoilla en kuitenkaan aio näitä pitää...
    Lankana toimi ihana petroolinsininen Hjertegarnin Blend Bamboo, joka näyttää olevan paitsi hyvä tiskirättilanka, myös erinomainen shotsilanka, kevyt ja ei hiosta. Ja mikäpä sen estää, että kun shortsit jäävät pieneksi/vailla käyttöä/menevät rikki tai jotain niin ehkäpä näitä voisi käyttää sitten tiskirättinä :)? Kuvatessa shortsit pääsivät jo ihan baletillisiin tositoimiin, ja täytyy sanoa, että näin pienesti testattuina olivat kyllä tosi hyvät jalassa.

 
Shortsit olivat yllättävän helpot ja nopeat tehdä, valmistuivat melkein kokonaan Saksan-matkan aikana. Rakastuin tuohon petroolinsiniseen ihan täysin ja nyt ihmettelen, miksi en ole sitä aikaisemmin kayttänyt... Lankaa tosin jäi yksi kerä ihan kokonaan käyttämättä niin saa nyt nähdä mitä siitä sitten syntyy...
   Tein shortsit muuten ihan ohjeen mukaan, mutta en tehnyt lahkeisiin käänteitä, kuten kuvasta näkyy: siellä on lahkeen alareunassa yksi nurja kerros kertomassa mahdollisen taitteen paikan.
Shortsit puussa :)
Kun noin puoli vuotta sitten kyselin mielipiteitä blogin silloisesta uudesta ulkoasusta, siitä muuten tykättiin, mutta selkeyttä kaivattiin lisää. Nyt toivon, että toiveenne olisi toteutunut, ja myös sivupalkin tekteistä saisi selvää...
 Tämä on meilestäni paras kolmesta tähän mennessä nähdyistä ulkoasuista: ensimmäinen oli selkeä, mutta persoonaton. Toinen oli persoonallinen, mutta epäselkeä. Tämä toivottavasti on sekä persoonallinen että selkeä, joten kysynkin nyt mielipidettänne, mitäs tykkäätte? Onko tuo banneri tai otsikkokuva (tai tässä tapauksessa kuvakollaasi) hyvä ratkaisu? Onko ulkoasu selkeä? Sekä rakentavaa että positiivista palutetta otetaan vastaan :)!
Emilia


 
 

4 kommenttia:

  1. Tykkään! Kaikki näkyy selkeänä ja kuvakollaasi on hauska. :) Komppaan sitä, että tää on paras!

    VastaaPoista
  2. Ihanat shortsit! <3 Itsekkin olen miettinyt että pitäisikö perustaa käsityö blogi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja perusta ihmeessä sinäkin blogi, tää bloggaaminen on ihanaa ja koukuttavaa :D!

      Poista